Joulu voi tuoda mukanaan ahdistusta – erityisesti jos joulunvietto lapsuudenkodissa tai perheen kanssa tuntuu vaikealta. On tavallista, että kotiin palatessa taantuu takaisin vanhoihin toimintamalleihin ja lapsuuden rooleihin. Saattaa tuntua, että kaikki edistys mm. rajojen opettelussa katoaa perheen kokoontumisissa. Vanhat toimintamallit usein aktivoituvat siinä sosiaalisessa ympäristössä, jossa ne ovat vuosien saatossa muodostuneet. Perhedynamiikat harvemmin ovat täysin mutkattomia.
Miten helpottaa joulunviettoa perheen kanssa, jos se tuntuu ahdistavalta?
Pyri päästämään irti odotuksista. Joulun ei tarvitse olla täydellinen, eikä aina edes kiva. Mikä olisi riittävää? Toisinaan jo se, että selviytyy pitkistä pyhistä perheen kanssa on enemmän kuin riittävää.
Ota taukoja ja omaa aikaa. Kävelylle lähteminen, toiseen huoneeseen poistuminen, yksin saunominen jne. Oman tilan ja hetken vaaliminen voi auttaa helpottamaan oloa. Oma aika myös ennen ja jälkeen juhlapyhien voi auttaa purkamaan kuormitusta ja käymään läpi siihen liittyviä tunteita.
Pyri pitämään rajoista kiinni. Sun ei tarvitse lähteä mukaan keskusteluihin, jotka on susta epämiellyttäviä, kuunnella asiattomia kommentteja tai arvostelua. Sä saat poistua siitä tilanteesta. Voit myös ilmaista, että et lähde mukaan keskusteluun x. Voit myös sanoittaa, että tarvitset aikaa miettimiselle ja palaat keskusteluun kun olet rauhoittunut. Jos mahdollista, läheisille voi viestiä etukäteen mitä toivot jätettävän pois joulupöytäkeskusteluista.
Valitse taistelusi on myös jaksamista tukeva ajatus. Sukulaisten sammakoilta voi halutessaan myös päättää sulkea korvansa. Sillä mitä muut päästää suustaan on harvemmin mitään tekemistä sun kanssa. Sun ei myöskään tarvitse valistaa, ratkaista muiden ongelmia tai ottaa kannettavaksi heidän vaikeita tunteitaan. On hyvä muistaa, että toinen ihminen voi olla tosi rakas, vaikka hänen arvot ja ajatukset olisivat kaukana omistasi.
”On hyvä muistaa, että toinen ihminen voi olla tosi rakas, vaikka hänen arvot ja ajatukset olisivat kaukana omistasi.”
Anna itsellesi lupa kaikkiin tunteisiin. Pyri suhtautumaan itseesi lempeästi ja armollisesti. Muutos vaatii usein aikaa. Kaikki se työ mitä sä oot tehnyt itsesi ja omien ajattelu- ja toimintamallien eteen ei ole mennyt hukkaan. Huomio pienikin edistys.
Joulunvietto ei ole velvollisuus, vaan valinta
Sä päätät, millä tavalla ja kenen kanssa haluat joulua viettää tai olla viettämättä. Joulua saa viettää omalla tavallaan. Muiden mielipaha tai pettymys ei ole sun vastuulla. Sulla on lupa asettaa rajoja. Asetu nyt itsesi rinnalle. Miten voisit auttaa itseäsi joulun hankalissa hetkissä?
Terapiasta saa tukea ja apua perhesuhteiden käsittelyyn. Varaa oma aikasi terapiaan täältä.
Vastaa