Tähän alkuun haluan sanoa, että olen pahoillani siitä menetyksestä, jonka sä olet kohdannut. Otan osaa sun suruun.
Menetyksiä ja kokemuksia menetyksistä on yhtä monenlaisia kuin meitä ihmisiäkin on. Läheisen menetys on aina yksilöllinen kokemus ja se miten yksilö reagoi siihen tai miten hän käy suruaan läpi on myös yksilöllistä. Surun kokemukseen voi sen yksilöllisyyden lisäksi vaikuttaa myös se miten läheisen menettäminen on tapahtunut. Esimerkiksi äkilliset ja traumaattiset menetykset voivat tuoda mukanaan syvää järkytystä, shokkia ja laittaa koko elämän uusiksi. Toisaalta myös vanhuuden tai pitkäaikaisen sairastamisen myötä tapahtuva kuolema jota on osattu ehkä jo odottaa, voi olla kuitenkin läheisille yhtä lailla syvästi järkyttävää. Suru voi olla läsnä, vaikka siitä menetyksestä olis kulunut pidemmänkin aikaa. Läheisen menettämisen suru menee usein aalloissa ja saattaa voimistua etenkin erilaisten merkkipäivien, juhlapyhien ja elämän tärkeiden hetkien ja käännekohtien aikaan.
Suru voi tuntua yksinäiseltä
Toinen ihminen ei voi koskaan täysin tietää miltä läheisen menetys ja suru juuri sinusta tuntuu, ja miten voisikaan, koska kokemus on aina yksilön oma. Koska se suru on niin henkilökohtainen se voi tuoda mukaan tunteen siitä että kukaan ei voi tietää miltä musta tuntuu. Tämä voi ymmärrettävästi luoda myös kokemusta yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta, tai nostaa pintaan esimerkiksi katkeruuden ja vihan tunteita. Kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja tavallisia osia suruprosessia. Suru kutsuu tunteena pysähtymään ja toisinaan myös vetäytymään. Vetäytymään ihmissuhteista, arkeen muuten kuuluvista menoista ja sosiaalisista kontakteista. Pysähtyminen ja vetäytyminen voi olla menetyksen äärellä tarpeellista, jotta surulle ja tapahtuneen menetyksen prosessoinnille saa tilaa. Toisinaan vetäytyminen voi etenkin jatkuessaan alkaa ruokkimaan näitä yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita ja vaikeuttaa menetyksestä toipumista.
Onkin hyvä muistaa, että vaikka kukaan ei voi täysin tietää miltä susta tuntuu, muut voi kuitenkin olla sulle läsnä, tukena ja apuna. On ihan totta et kukaan ei voi ottaa sitä sun surua ja menetystä sulta pois, eikä kantaa sitä puolestasi. Läheisen menettäneenä voi tuntua siltä, että muiden tarjoilemat lohdutuksen sanat jää ontoiksi tai mikään mitä muut sanoo lohduttaakseen ei auta. Jotkut lohdutukset ja sanat voivat tuntua myös kurjilta tai loukkaavilta. On ymmärrettävää, etTÄ se muiden hyväksi tarkoitettu lohdutus ei aina tunnu hyvältä tai riittävältä. Suruun harvemmin on olemassa mitään olla mitään oikeita sanoja, vaan kaikista tärkeintä on olla läsnä. Empatia ja myötäeläminen on jo itsessään arvokasta.
Läheisen menetyksen käsittely vaatii tuekseen hyväksymistä
Läheisen menetystä voi käsitellä monella tapaa ja jokainen etsii itselleen sopivalta tuntuvat tavat, esimerkiksi vertaistukiryhmät, läheiset tai terapia, usko tai muu merkityksen etsiminen. Surun äärellä on tärkeää, että ei pyri välttelemään, kieltämään tai työntämään pois surua ja menetyksen mukanaan nostamia tunteita vaan enemminkin kääntymään niitä kohti. On hyvä muistaa et tunteet, ne kaikista vaikeimmatkaan, eivät ole vaarallisia, vaan osa ihmisen inhimillistä elämää. Väylä ulos vaikeista kokemuksista ja tunteista on useimmiten niiden läpi kulkeminen. Tässä tarvitaan tukena hyväksymistä. Surun hyväksyminen tarkoittaa sitä, että antaa luvan surulle tulla ja olla läsnä sellaisena kuin se on, sitä pienentämättä, suurentelematta tai sitä tuomitsematta, ja sallia sen kestää sen aikaa mitä se kestää. Surun hyväksymistä on myös, että sallii surun aaltoilla ja antaa itselleen luvan ottaa surusta taukoja. On hyvä muistaa et surun ja menetyksen keskellä saa tuntea iloa, rakkautta ja innostusta muista asioita. Se et surusta on taukoja tai kokee muita tunteita ja ehkä unohtaakin sen menetyksen hetkeksi, ei tarkoita sitä etteikö se menetys olisi ollut raskas ja menetetty läheinen äärimmäisen tärkeä.
Menetyksen hyväksyminen ei tarkoita unohtamista
Menetyksen hyväksyminen on sitä et me annetaan itsellemme lupa nähdä se tapahtunut menetys, että näin todella tapahtui. Hyväksymiseen kuuluu myös et me otetaan vastaan sen menetyksen mukanaan tuomat ajatukset ja tunteet ja sallitaan niiden olla. On hyvä tietää et hyväksyminen on aktiivinen valinta. Sä voit valita, että pyrit hyväksymään sen asian tai tilanteen, sallimalla sen tuntua juuri siltä miltä se tuntuu. Sitä välttelemättä, arvostelematta tai poistyöntämättä. Ihan vain ollen ja sallien. Hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden antaa tilaa omille tunteille, säädellä niitä ja käsitellä tapahtunutta. Hyväksyminen antaa myös tilaa valita miten haluaa toimia sen kokemuksen äärellä. Hyväksyminen tuo mukanaan myös sen mahdollisuuden, että voi käyttää voimavaroja ja energiaa itsensä auttamiseen ja selviytymiseen, sen sijaan että käyttäisi valtavasti voimavaroja sen asian välttelyyn, kieltämiseen ja poistyöntämiseen. Usein välttely pitkittää vaikeita tunteita ja estää meitä päästämästä irti, pahentaen meiän oloa.
On hyvä tietää myös et hyväksyminen ei tarkoita sitä, että menetys unohdettaisiin, tai että lakattaisiin suremasta tai mentäisiin väkisin eteenpäin. Hyväksyminen on kaiken läsnäolevan lempeää sallimista. Surun ja menetyksen hyväksymisen myötä, saatat huomata et jossain vaiheessa menetettyä läheistä voi alkaa muistella myös sen kaiken elämän kautta, jota yhdessä vietitte, eikä pelkästään sen surun ja menetyksen kautta. Menetys on yhden elämäntarinan loppu, mutta se ei ole koko tarina. Siihen tarinaan on mahtunut niin paljon muutakin, ihanaa, kaunista, rakasta, hauskaa, vaikeaa, raskasta ja kevyttä. Oli se tarina millainen tahansa, niin siihen on mahtunut kokonainen elämä.
