Seksuaalisuus on erityisen herkkää ja haavoittuvaa minuuden aluetta, joten on tavallista, että juuri seksuaalisuuden alueella voi ilmentyä erilaisia lukon, seinän tai jumin tuntemuksia.
Mitä tunnelukot ovat?
Tunnelukoilla tarkoitetaan usein lapsuudessa ja nuoruudessa muodostuneita haitallisia ajattelun ja kokemisen tapoja, jotka ovat syntyneet tilanteissa, joissa lapsen tunnetarpeisiin ei ole vastattu. Tunnelukot voivat ilmentyä esimerkiksi vaikeuksina tunnistaa ja säädellä omia tunteita tai voimakkaina tunteina, jotka vaikuttavat tilanteeseen nähden suhteettomilta. Tunnelukot aktivoituvat usein suhteessa muihin ja voivat aiheuttaa toistuvia haasteita ihmissuhteissa. Tunnelukkoihin liittyy usein häpeää ja syyllisyydentunteita. Yleisimmät tunnelukot ovat vaativuus, uhrautuminen, pessimistisyys, epäonnistuminen ja alistuminen. Tunnelukoista voit lukea lisää täältä.
Aikuisena sellaiset tilanteet, jotka muistuttavat lapsuudessa tunnelukkoja synnyttäneitä tilanteita voivat laukaista tunnelukon. Tällöin ihminen saattaa mennä siihen tunnetilaan, mikä hänellä lapsena oli kyseisessä tunnelukkoa synnyttäneessä tilanteessa. Usein tunnelukkojen kanssa selviytymiseen yksilö kehittää erilaisia selviytymiskeinoja, joita voivat olla esimerkiksi tunteiden työntäminen pois mielestä suorittamalla, jatkuvalla virikkeiden hakemisella tai päihteillä. Selviytymiskeino voi olla myös omien tarpeiden unohtaminen ja mukautuminen toisten odotuksiin, oman tunteen tai haavoittuvuuden kieltäminen kokonaan tai itsensä puolustaminen vihaisesti pientenkin asioiden kohdalla.
Tunnelukot seksuaalisuudessa
Tunnelukot aktivoituvat usein suhteessa muihin ihmisiin ja siksi tunnelukot voivat näkyä muun muassa seksuaalisissa suhteissa tai seksuaalisessa kanssakäymisessä muiden kanssa. Seksiin ja seksuaalisuuteen liittyy tavallisesti monenlaisia tunteita, esimerkiksi häpeä on hyvin yleinen tunne seksuaalisuuden äärellä. Tunnelukot voivat usein olla myös hyvin kehollisia ja tuntua kehossa erilaisina tuntemuksina. Tunnelukot voivat siis osaltaan estää seksuaalista halua tai sen ilmaisemista, kiihottumista, orgasmeja, nautintoa tai sellaisen seksin harrastamista, jota yksilö haluaisi harrastaa. Tunnelukot voivat myös näkyä seksuaalisuuden alueella vaikeutena ilmaista omia tarpeitaan ja toiveitaan seksikumppanille tai vaikeutena päästää toista ihmistä lähelle. Toisaalta, joillekin seksi voi toimia nimenomaan tunnelukon selviytymiskeinona, jolloin seksiä käytetään tunteiden pakenemiseen.
Miten tunnelukkoja voidaan avata ja hoitaa?
Tunnelukkojen äärellä tärkeäksi muodostuu niiden tunnistaminen. Kun omia tunnelukkoja oppii tunnistamaan, voi ymmärtää myös paremmin omia ajattelu- ja toimintatapojaan ja siten myös opetella uudenlaisia, toimivampia tapoja toimia ja ajatella. Tunnelukkojen tunnistamiseen voi auttaa oman toiminnan tarkastelu hankaliksi koetuissa tilanteissa tai suurten tunteiden äärellä. Voi olla hyvä tarkastella myös, millaisia selviytymiskeinoja käyttää tunteiden kanssa selviämiseen. Tunnelukkotestit voivat auttaa antamaan suuntaa omien tunnelukkojen tunnistamiseen, tunnelukkotestin löydät esimerkiksi täältä.
Tunnelukkoja voidaan työstää myös terapiassa. Varaa oma aikasi etäterapiaan täältä.